Taustojen luominen
Johdanto
Cairnissa pelaajahahmon Tausta on hänen luonteensa tärkein elementti, edustaen hänen menneisyyttään ja nykyisyyttään. Taustat voivat vaikuttaa hahmon tietoihin, asiantuntemukseen, yhteyteen peliympäristön kanssa ja paljon muuhun. Taustat ovat myös keino tulkita nopanheittojen tuloksia tai syy olla heittämättä lainkaan. Vihertaiturin ei tarvitse tehdä DEX-pelastusheittoa leikatessaan myrkyllisen kasvin lehtiä, aivan kuten Kirjuri osaa lukea paikallisen kielen vanhempaa muotoa. Tärkeintä on, että Taustat kertovat tarinan hahmon aloitusvarusteiden ja yksilöllisen historian kautta, liittäen pelaajahahmon peliympäristöön ja sen teemoihin.
Periaatteet
- Pelaajien tulisi olla innoissaan Tausta-taulukkoheitoistaan.
- Taustat voivat olla arkkityypillisiä ja tuttuja, mutta jättävät tilaa vaihtoehtoisille tulkinnoille!
- Taustojen pitäisi kertoa pelaajalle jotain pelin viitteellisestä ympäristöstä.
- Taulukon tuloksien tulisi olla erilaiset, jotta hahmot, joilla on sama Tausta erottuvat silti toisistaan.
Taustan rakenne
Teema
Laadi lista yleisistä adjektiiveista, jotka kuvaavat uutta Taustaasi. Jos suunnittelet ammattia, kysy itseltäsi mikä saisi jonkun ryhtymään tällaiselle uralle. Jos kirjoitat jotain hieman erikoisempaa (esimeriksi jotain Noidanpuolikkaan kaltaista), pohdi miten sellainen henkilön omituisuus vieraannuttaisi häntä muista tai toisi häntä lähemmäksi heitä. Ja kun kirjoitat Taustan aloitusvarusteita ja taulukoita, pidä mielessä, miten pelimaailman viitteellinen ympäristö, inspiraationlähteet (kirjat, elokuvat jne.) ja teeman kliseet voisivat vaikuttaa tuloksiin.
Aloitusvälineet
Cairnin hahmot määrittyvät pitkälti varusteluettelonsa perusteella, joten aloitusvälineiden tulisi olla Taustan ainutlaatuisuuden rakentamisen lähtöpiste. Jokaisella Taustalla on:
- Kultaa, ruokaa ja jonkinlainen valonlähde. Näiden tulisi silti olla yksilöllisiä; Tausta voisi aloittaa epätavallisilla muonilla, kynttiläkypärällä ja niin edelleen.
- Enintään neljä yksilöllistä varustetta, jotka vahvistavat teemaa. Ainakin yhden näistä tulisi olla jonkinlainen ase.
- Aloitusvälineiden tulisi viedä yhteensä enintään seitsemän varustepaikkaa, jotta hahmon varusteluettelo ei tule ylikuormitetuksi.
Taulukot
Taulukoiden kohdalla hahmon yksilöllinen tarina alkaa todella muodostumaan. Ne myös tarjoavat sellaista monimuotoisuutta, ettei ole kahta samanlaista hahmoa. Jokaisella Taustalla on luonnehtiva kysymys, jota seuraa kuusi riviä vastauksia. Ensimmäisen taulukon kysymys tulisi räätälöidä hahmon kaukaisen tai lähimenneisyyden ympärille ja siihen mitkä kokemukset johtivat hänen nykyiseen tilanteeseensa. Ensimmäisen taulukon tulisi tarjota hahmolle ainutlaatuinen esine, kyky tai näiden kahden yhdistelmä. Toisessa taulukkokysymyksessä keskitytään siihen, kuka hahmo on nykyään, ja vastaukset liittyvät yleensä tiettyyn esineeseen tai taitoon, joka määrittelee hahmoa yleisesti.